19.10.1998

Kauhavan käräjäoikeuden tuomio 26.9.1996

Virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä, johon Vaasan lääninverovirasto yhtyi, käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli vuodesta 1989 lähtien erään yhtiön toimitusjohtajana ja ainoana hallituksen jäsenenä väärentänyt yhtiön tilintarkastuskertomukset ja lähettänyt ne Kauhavan verotoimistoon muiden verotusasiakirjojen mukana. Kolmeen tilintarkastuskertomukseen, jotka oli päivätty Kortesjärvellä 21.8.1990, 20.8.1991 ja 19.8.1992 oli väärennetty tilintarkastajan allekirjoitukset. Yhtiön tilinpäätös sisälsi yhtiön kannalta sen toimintaan liittyvät olennaiset seikat. Tilintarkastuskertomukseen sisältyi muun muassa lausuma tilinpäätöksen oikeellisuudesta. Ottaen huomioon tilinpäätöksen merkityksen yhtiön eri sidosryhmille ja yhtiön toiminnan laajuus, tilintarkastuskertomusta oli pidettävä erityisen merkityksellisenä. Mainitut seikat sekä tilinpäätöksen asema verotuksen perusteena ja A:n erityisen suunnitelmallinen toiminta huomioon ottaen väärennystä oli pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 33 luvun 2 §:n nojalla kolmesta törkeästä väärennyksestä sekä eräistä muista rikoksista yhteiseen 1 vuoden 1 kuukauden vankeusrangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä 2 päivää (vapaudenmenetysaika 15 - 16.8.1995).

Vaasan hovioikeuden tuomio 9.7.1997

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

Alemmat oikeudet ovat lukeneet A:n syyksi sen, että A on vuodesta 1989 lähtien erään yhtiön toimitusjohtajana ja ainoana hallituksen jäsenenä väärentänyt yhtiön 21.8.1990, 20.8.1991 ja 19.8.1992 päivättyihin tilintarkastuskertomuksiin tilintarkastajan allekirjoitukset ja lähettänyt nämä väärät tilintarkastuskertomukset Kauhavan verotoimistoon muiden verotusasiakirjojen mukana.

Asiassa on kysymys siitä, ovatko nämä rikoksen kohteena olleet tilintarkastuskertomukset todistusarvoltaan erityisen merkittäviä todistuskappaleita ja onko A toiminut erityisen suunnitelmallisesti sekä onko väärennys myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rikoslain 33 luvun 2 §:n 1 kohdassa mainitaan ankaroittamisperusteena, että rikoksen kohteena on, paitsi yleiseltä kannalta tärkeä viranomaisen säilyttämä arkistoasiakirja tai viranomaisen pitämä yleinen rekisteri, myös todistusarvoltaan muuten erityisen merkityksellinen todistuskappale. Esimerkkinä asiakirjoista, jotka tyypillisesti ovat tällaisia todistuskappaleita, mainitaan lainkohdan esitöissä testamentit, osakekirjat ja eräät painetut arvopaperit (HE 66/1988 vp. s. 114).

Rikosten tekoaikana osakeyhtiön tilintarkastuskertomusta koskevat säännökset sisältyivät osakeyhtiölain 10 luvun 10 §:ään (29.9.1978/734). Niiden mukaan tilintarkastuskertomuksen tuli sisältää muun muassa lausunto siitä, oliko tilinpäätös laadittu voimassa olevien säännösten mukaisesti. Jos tarkastuksessa havaittiin, että yhtiön hallituksen jäsen, toimitusjohtaja tai hallintoneuvoston jäsen oli syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattoi seurata vahingonkorvausvelvollisuus, taikka muutoin rikkonut osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä, oli kertomuksessa tehtävä siitä muistutus. Kertomuksessa tuli myös olla vastuuvapautta koskeva lausunto ja erityinen lausuma tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta.

Osakeyhtiön toiminnasta annettavat tiedot ovat tärkeitä yhtiön osakkeenomistajille, veroviranomaisille, velkojille ja muille sidosryhmille. Tilinpäätöksen tehtävänä on antaa oikeat ja riittävät tiedot osakeyhtiön toiminnasta. Tilintarkastuskertomuksella taataan viime kädessä näiden tietojen luotettavuus.

Kysymyksessä oleva yhtiö on ollut A:n yksin omistama yhtiö. Yhtiöllä ei näytä olleen lainkaan työntekijöitä, vaan A on yksin vastannut yhtiön toiminnasta. Hän on ollut yhtiön toimitusjohtaja ja lähes koko ajan ainoa kaupparekisteriin merkitty hallituksen jäsen. Yhtiön tilintarkastuskertomuksella ei näin ollen ole ollut erityistä merkitystä yhtiön osakkeenomistajien kannalta.

Yhtiön konkurssin yhteydessä laaditun pesäluettelon mukaan yhtiöllä on 36 361,90 markan verovelan lisäksi ollut ainoastaan pankkivelkoja kolmelta pankilta. Näin ollen yhtiön tilinpäätöstietojen luotettavuudella ei ole ollut merkitystä kovinkaan suuren velkojapiirin kannalta, vaikka velkojen määrä sinällään onkin ollut melko huomattava, eli silloin kun yhtiön omaisuus luovutettiin konkurssiin korkoineen noin 1,2 miljoonaa markkaa.

A on toimittanut yhtiön väärennetyt tilintarkastuskertomukset rikosten tekoaikana voimassa olleen verotusasetuksen 26 §:n nojalla yhtiön veroilmoituksen mukana veroviranomaisille. Yhtiön liikevaihto on vain yhtenä vuonna ollut yli 1 000 000 markkaa. Muina vuosina liikevaihto on jäänyt 30 000 - 300 000 markan tasolle. Toiminta on yhtä vuotta lukuunottamatta ollut tappiollista.

Edellä esitetyt seikat huomioon ottaen mainittuja yhtiön tilintarkastuskertomuksia ei voida pitää rikoslain 33 luvun 2 §:n 1 kohdassa tarkoitettuina todistusarvoltaan erityisen merkityksellisinä todistuskappaleina.

Rikoslain 33 luvun 2 §:n 2 kohdassa mainitaan ankaroittamisperusteena paitsi, että rikoksentekijä käyttää väärennysrikoksen tekemistä varten hankittua teknistä laitteistoa, että rikoksentekijä toimii muuten erityisen suunnitelmallisesti. Lainkohdan esitöiden mukaan erityinen suunnitelmallisuus voisi ilmetä esimerkiksi rikoksentekoa varten organisoidusta työnjaosta, teknisen asiantuntemuksen hyväksikäytöstä taikka hankkeen toteuttamista edistävistä tai sen paljastumista ehkäisevistä erityisjärjestelyistä (HE 66/1988 vp. s. 115).

A:n toiminta hänen tehdessään nyt kysymyksessä olevat rikokset ei ole ollut rikoslain 33 luvun 2 §:n 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla erityisen suunnitelmallista.

A:n syyksi luettua rikosta, jonka tekoaika on 21.8.1990, olisi rikoksen tekoaikana voimassa olleen ja nyttemmin kumotun rikoslain 36 luvun 5 §:n mukaan pidettävä yksityisen asiakirjan väärentämisenä, jonka enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Rikoslain nyt voimassa olevan 33 luvun 1 §:n (24.8.1990/769) mukaan tuota rikosta on pidettävä väärennyksenä, jonka enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Koska uusi laki näin ollen johtaa lievempään lopputulokseen kuin tekohetkellä voimassa ollut laki, on uutta lakia rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin mukaan sovellettava.

Rikoslain 8 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan rangaistusta ei saa tuomita, ellei syytettä ole nostettu viidessä vuodessa, jos kovin rangaistus on vapausrangaistusta yli vuoden ja enintään kaksi vuotta. Koska syytettä A:ta vastaan edellä tarkoitetusta rikoksesta ei ole nostettu viidessä vuodessa, A:ta ei saa siitä tuomita rangaistukseen.

Tuomitun rangaistuksen osalta hovioikeuden tuomiota on syytä muuttaa vain sen verran kuin johtuu siitä, että syyte A:ta vastaan 21.8.1990 tehdystä rikoksesta hylätään ja hänet muiden rikosten osalta tuomitaan törkeän väärennyksen asemesta väärennyksestä. Näin ollen A:lle määrätään hänen syykseen luetuista rikoksista uusi hovioikeuden tuomitsemaa lyhyempi yhteinen vankeusrangaistus, joka alempien oikeuksien lausumasta syystä on ehdoton.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

Syyksi luetut rikokset: Väärennys 20.8.1991 Väärennys 19.8.1992

Rangaistusseuraamukset: Yhteinen vankeusrangaistus: Korkeimman oikeuden syyksi lukemat rikokset sekä muut syyksi luetut rikokset 11 kuukautta vankeutta Rangaistuksesta vähennetään rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla 2 päivää. Vapaudenmenetysaika 15. - 16.8.1995

Lainkohta: Rikoslaki 33 luku 1 §

Hylätyt syytteet: Törkeä väärennys 21.8.1990